Freak Street, Himalaja ja Goa: hippie trailin loppu

Kathmandun Freak Street, luvanvaraiset hasiskaupat, Himalajan charas ja Goan rannat. Hippie trail -sarjamme kolmas osa.
Parvati-laakso Himachal Pradeshin osavaltiossa, Intiassa
Sisältö

Kathmandu, 27. kesäkuuta 1973. Valokuvaaja Roger McLassus seisoo tiilijulkisivun edessä vanhassakaupungissa ja ottaa kuvan. Oven yläpuolella roikkuu kyltti: Eden Hashish Centre. Se on laillinen kauppa, jolla on valtion lupa, ja se myy hasista ja ganjaa avoimesti kenelle tahansa, joka tulee sisään kadulta. Kolme viikkoa myöhemmin kaikki luvat on peruttu.

Tämä on hippie trail -sarjamme kolmas osa. Tässä saavumme tien päähän, Nepaliin ja Intiaan: Kathmandun Freak Streetille, Himalajan vuoristokyliin, joissa charasta hierotaan käsin, ja Goan rannoille. Tänne monet matkailijat olivat koko ajan olleet matkalla, ja tänne osa heistä jäi.

Lyhyesti

  • Kathmandussa hasista ja ganjaa myytiin valtion luvalla toimivissa kaupoissa 16. heinäkuuta 1973 asti.
  • Kathmandun vanhankaupungin Freak Street oli hippie trailin päätepiste 1960-luvun puolivälistä alkaen.
  • Kannabiksella on paikkansa hindulaisessa perinteessä Shiva-jumalan kautta, ja Shivaratri-juhlan aikana sitä suvaitaan yhä Pashupatinathin temppelillä.
  • Himalajalla charasta hierotaan käsin elävistä kasveista, ja tämän tekniikan oppivat paikan päällä esimerkiksi Mila Jansen ja Frenchy Cannoli.
  • Goasta tuli reitin rantapäätepiste, ja sen keskuksena olivat Anjuna ja sen kirpputori.
Eden Hashish Centre, laillinen hasiskauppa Kathmandussa vuonna 1973
Eden Hashish Centre Kathmandussa 27. kesäkuuta 1973, kolme viikkoa ennen kuin luvat peruttiin. Kuva: Roger McLassus, CC BY-SA 3.0, via Wikimedia Commons.

Freak Street: tie päättyi tänne

Kadun oikea nimi on Jhochhen Tole, ja se sijaitsee aivan Durbar Squaren vieressä Kathmandun vanhassakaupungissa. 1960-luvun puolivälistä se täyttyi länsimaisista matkailijoista ja sai pian nimen, jolla se tunnetaan yhä. Siellä oli halpoja majapaikkoja, kuten City Lodge, jossa yö maksoi kuusi rupiaa, sekä pieniä kahviloita ja piirakkapuoteja, jotka myivät myös hasiskeksejä.

Yksi kahviloista, Snowman Café, avattiin vuonna 1965, ja se toimii yhä. Sen perustaja Ram Prasad Manandhar on kuvannut kohtaamiaan matkailijoita kolmella lyhyellä lauseella: ”They were everywhere. Always high. Sometimes naked.”

Luvanvaraiset hasiskaupat

Ei ollut sattumaa, että hasista sai myydä avoimesti. Nepalilla oli oma lupajärjestelmänsä, jota säänteli päihdyttäviä aineita koskeva laki vuodelta 1961. Kaupat maksoivat luvistaan, ja myöhempien kertomusten mukaan järjestelmä tuotti valtiolle noin 100 000 dollaria vuodessa.

Heinäkuun 16. päivänä 1973 asetuksella peruttiin kaikki kannabiksen viljely- ja myyntiluvat. Päätös tehtiin Yhdysvaltojen painostuksesta, ja siellä presidentti Nixon oli julistanut huumeiden väärinkäytön ”public enemy number one”. Syyskuun 22. päivänä 1976 tuli huumausainelaki, joka kielsi kannabiksen kokonaan ja on yhä voimassa.

Kielto oli vain yksi monista muutoksista. Ennen kuningas Birendran kruunajaisia helmikuussa 1975 kaupunki siivottiin, viisumeja lyhennettiin ja osa matkailijoista karkotettiin. ”All of a sudden the hippies were gone”, muistelee Raju Manandhar Snowman Cafésta. Kun maareitti sulkeutui vuonna 1979, he eivät myöskään palanneet.

Lasipurkkeja tuotteineen hasiskaupassa Kathmandussa vuonna 1973
Tuotteita hasiskaupassa Kathmandussa vuonna 1973. Kuva: Richard Weil, CC BY-SA 4.0, via Wikimedia Commons.

Shiva, sadhut ja Shivaratri

Matkailijat eivät saapuneet maahan, jossa ei olisi ollut kannabiskulttuuria. Hindulaisessa perinteessä kasvi liitetään Shiva-jumalaan, ja vaeltavat askeetit, sadhut, ovat pitkään polttaneet charasta chillumissa, suorassa savipiipussa, osana hengellistä harjoitustaan.

Selvimmin se näkyy Maha Shivaratri -juhlan aikana Kathmandun Pashupatinathin temppelillä. Poliisi sallii silloin yhä rajallisen kannabiksen käytön sadhujen keskuudessa, tai kuten Euronews asian ilmaisi: ”For one day at least, tradition takes priority over the law.” Vuoteen 1995 asti temppelisäätiö jopa jakoi takavarikoitua kannabista sadhuille, kunnes kuningas Birendra lopetti sen. Intiassa juodaan lisäksi Holin ja Shivaratrin aikaan bhangia, kannabiksen lehdistä tehtyä juomaa.

Sadhuja Pashupatinathin temppelillä Kathmandussa
Sadhuja Pashupatinathissa Shivaratrin aikaan. Kuva: Gaurav Dhwaj Khadka, CC BY-SA 4.0, via Wikimedia Commons.

Charas Himalajalta

Lännempänä, Intian Himachal Pradeshin osavaltiossa, hasista tehdään eri tavalla kuin Afganistanissa. Siellä ei seulota kuivattuja kasveja. Sen sijaan elävien kasvien kukkivia latvoja hierotaan kämmenten välissä, kunnes hartsi tarttuu käsiin ja sen voi kääriä charakseksi.

Parvatin laakso ja Malanan vuoristokylä tulivat tunnetuiksi charaksestaan. Malanaa hallitsee yhä kyläneuvosto Jamlu Devta -jumalan nimissä, eivätkä ulkopuoliset saa koskea kyläläisiin tai temppeleihin. Kun länsimaiset matkailijat alkoivat saapua 1970-luvulla, laaksosta tuli oma pieni päätepisteensä. Kirjailija Harley Rustadin mukaan Glenuksi kutsuttu italialainen alkoi 1970-luvun lopulla valmistaa laaksossa charasta suuremmassa mittakaavassa.

Täällä ja Nepalissa osa matkailijoista oppi käsityön kunnolla. Hollantilainen Mila Jansen oppi hieromaan charasta Himalajan-vuosinaan. Ranskalainen Frenchy Cannoli työskenteli kahdeksan kautta Parvatin laaksossa ja asui toisinaan luolissa. Molemmat veivät tiedon kotiin, ja heidän tarinansa saavat sarjassa omat artikkelinsa.

Laki, joka tuli Intiaan

Intia oli saanut epätavallisen poikkeuksen, kun YK:n huumausaineyleissopimus hyväksyttiin vuonna 1961. Koska kannabis oli osa maan uskonnollista ja sosiaalista elämää, Intia ja eräät sen naapurimaat saivat 25 vuotta aikaa lopettaa muu kuin lääkinnällinen käyttö.

Marraskuun 14. päivänä 1985 Intian huumausainelaki NDPS tuli voimaan, ja charaksesta ja ganjasta tuli laittomia. Laki koskee hartsia ja kukkivia latvoja mutta ei lehtiä ja siemeniä. Siksi bhang on yhä laillista, ja useissa osavaltioissa toimii edelleen valtion luvalla toimivia bhang-kauppoja.

Goa: reitin rantapäätepiste

Monille matkailijoille määränpää ei ollut vuoret vaan meri. 1960-luvun puolivälissä Eight Finger Eddienä tunnettu amerikkalainen Yertward Mazamanian saapui Goaan ja asettui lopulta Anjunaan. Hän kutsui itseään mielellään nimellä ”the first freak in Goa”. Muita seurasi perässä, ja Anjunasta tuli yksi reitin tunnetuimmista päätepisteistä.

Vuonna 1975 Eddie perusti Anjunan kirpputorin, jolla matkailijat myivät ja vaihtoivat tavaroita keskenään, jotta heillä olisi varaa jäädä. Kirpputori toimii yhä. 1960-luvun lopulla San Franciscosta saapui myös Gilbert Levey, paremmin tunnettu nimellä Goa Gil. 1980-luvun alussa hän alkoi järjestää rannoilla koko yön kestäviä elektronisen musiikin juhlia, ja niistä syntyi goa trance -tyylilaji.

Anjunan kirpputori Goassa
Anjunan kirpputori, jonka Eight Finger Eddie perusti vuonna 1975. Kuva: Vyacheslav Argenberg, CC BY 4.0, via Wikimedia Commons.

Kuva Kathmandusta matkan päämääränä levisi paljon reittiä laajemmalle. Vuonna 1969 ilmestyi ranskalaisen kirjailijan René Barjavelin romaani Les Chemins de Katmandou ja samanniminen elokuva, jonka yhdessä pääosassa oli Jane Birkin. Elokuvan näki Ranskan elokuvateattereissa 1,6 miljoonaa ihmistä. Seuraavana vuonna Cat Stevens lauloi ”Katmandu”, ja vuonna 1975 ilmestyi Bob Segerin samanniminen kappale.

Kathmandussa asui myös runoilija ja valokuvaaja Ira Cohen, joka 1970-luvulla julkaisi kustantamossaan Bardo Matrix muun muassa Gregory Corson ja Paul Bowlesin runoja. Ruotsissa matkakirjailija Tomas Löfström kirjoitti tiestä sinne vuonna 1975 ilmestyneessä kirjassaan Vägen till Kathmandu (Tie Kathmanduun).

Nepal tänään

Freak Street on nykyään rauhallinen katu täynnä vierastaloja ja matkamuistomyymälöitä Thamelin turistialueen varjossa. Mutta kysymys kannabiksesta on palannut. Vuodesta 2020 Nepalin parlamentissa on tehty useita laillistamisaloitteita, ja toukokuussa 2024 valtiovarainministeri ilmoitti, että lääkekannabis laillistetaan.

Heinäkuussa 2026 Gandakin maakunta hyväksyi yksimielisesti lain, joka sallii luvanvaraisen viljelyn lääkinnällisiin ja teollisiin tarkoituksiin, ja teollisuushampun THC-raja on 0,3%. Vuoden 1976 laki on yhä voimassa valtakunnallisesti, ja muu kuin lääkinnällinen käyttö on edelleen laitonta. Mutta ensimmäistä kertaa yli viiteenkymmeneen vuoteen Nepal liikkuu takaisin kohti sitä maata, jonka matkailijat aikoinaan kohtasivat.

Kulttuuri, joka eli matkailijoita pidempään

Freak Street, Pashupatinathin sadhut, Parvatin laakson charas ja Anjunan kirpputori. Tien päässä oli kannabiskulttuuri, joka oli matkailijoita vanhempi ja joka on elänyt heitä pidempään. Käsin hierotusta charaksesta tuli yksi esikuvista sille hasiskulttuurille, joka myöhemmin kasvoi Euroopassa, ja siitä alkaa seuraava osa: käsityö käsin hierotusta charaksesta seulontaan ja jääveteen.

Lisää sarjasta

Tämä on Hippie Trail -sarjamme kolmas osa viidestä:

Lue myös henkilökuvamme Frenchy Cannolista, joka oppi tekemään charasta Himalajalla.

Mikä oli Freak Street?

Freak Street, oikealta nimeltään Jhochhen Tole, on Kathmandun vanhankaupungin katu, josta tuli 1960-luvun puolivälistä alkaen hippie trailin matkailijoiden kokoontumispaikka. Siellä oli halpoja majapaikkoja, kahviloita ja kauppoja, jotka myivät hasista valtion luvalla vuoteen 1973 asti.

Milloin kannabis kiellettiin Nepalissa?

Kannabiksen viljely- ja myyntiluvat peruttiin 16. heinäkuuta 1973 Yhdysvaltojen painostuksen jälkeen. Täyskielto seurasi uudella lailla 22. syyskuuta 1976, ja se on yhä voimassa valtakunnallisesti.

Mitä on charas?

Charas on hasista, jota tehdään hieromalla elävien kannabiskasvien kukkivia latvoja kämmenten välissä, kunnes hartsi tarttuu. Tekniikkaa käytetään etenkin Himalajalla, esimerkiksi Intian Parvatin laaksossa ja Malanassa.

Lähteet

Pääkuva: Parvatin laakso Himachal Pradeshissa. Kuva: Methemfetamine, CC BY 3.0, via Wikimedia Commons.

Artikkelista
Lue seuraavaksi

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kaikki artikkelit →
Takaisin ylös